Tulevaisuuteen on mahdollista vaikuttaa

Menneisyyttä ei voi muuttaa toisenlaiseksi, mutta tulevaisuuteen on mahdollista vaikuttaa. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta tämän päivän valinnoilla ja ratkaisuilla on merkitystä sille, millainen on huominen.

Tähän tapaan voisi luonnehtia yhtä ajan olemusta, menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden suhdetta. Aika on meille kaikille yhteisen todellisuuden keskeisiä elementtejä. Aika sitoo meidät itseensä eikä päästä otteestaan. Emme voi siirtyä ajassa taaksepäin ja muuttaa mennyttä. Mutta emme myöskään pääse etukäteen tulevaisuuteen tarkistamaan, mikä siellä odottaa. Aikaa voidaan kyllä mitata, mutta sen suuntaa ei voi muuttaa. Aika jättää jälkensä kaikkeen. Sanonta ”aika parantaa haavat” ei aina pidä paikkaansa. Siihen tarvitaan usein paljon muutakin kuin vain ajan kulumisen odottamista.

Tänään olemme koolla menneisyyden kipeiden tapahtumien vuoksi. Mielessämme on saamelaisten vainajien hautarauhan rikkominen, joka tehtiin tieteen nimissä tuolloisen yhteiskunnan ja kirkon siunauksella. Meille on tänä päivänä selvää, että noin ei olisi saanut menetellä. Kun edesmenneet oli kerran laskettu hautaan, heidän olisi tullut antaa siellä rauhassa levätä. Nykyisestä näkökulmastamme katsoen saamelaisten hautarauhan rikkomista on mahdotonta käsittää. Viranomaiset, kirkolliset viranomaiset mukaan lukien, eivät ymmärtäneet, miten vahvasti vainajien hautojen avaaminen loukkasi saamelaisia ja kuinka kipeän muistijäljen se jätti.

Loukkaavaa tuossa onnettomassa tapahtumassa oli ennen kaikkea viesti siitä, että saamelaisten ihmisarvoa ei pidetty itsestäänselvyytenä. Sitä haluttiin tutkia menetelmin, jotka nykyisessä katsannossa eivät kestä tarkastelua. Kyse oli aikanaan yleisistä mutta ihmiskuvan kannalta vahingollisista ja tuomittavista rotuteorioista.

Sama piirre alkuperäiskansojen ja valtaväestön suhteissa on havaittavissa muuallakin. Tuoreena esimerkkinä voi mainita roomalais-katolisen kirkon johtajan, paavi Fransiskuksen viime viikkoisen matkan Kanadaan osoittamaan kirkon katumusta kaikista alkuperäiskansoihin kohdistuneista vääryyksistä, joissa se on ollut mukana. Yleisesti luonnehtien kyse on ollut siitä, pitääkö valloittaja tai valtaväestö alkuperäiskansoja riittävän kehittyneinä huolehtimaan itsestään. Koostuvatko alkuperäiskansat ihmisistä sanan täydessä merkityksessä? Ovatko he vastuuseen kykeneviä ihmisiä? Jo pelkkä kysymyksenasettelu osoittaa, miten vahvasti epäluulo, kulttuurinen ylemmyydentunto ja vallan houkutus ovat ohjanneet valloittajien tai valtaväestöjen pyrkimyksiä.

Tuntuu hämmentävältä, nolostuttavalta ja suorastaan hävettävältä, että tuollainen ajattelutapa on voinut vaikuttaa myös Suomessa. Saamelaisten hautarauhan rikkomiset paljastavat ylenkatseen heidän ihmisyyttään kohtaan. Rasismi ja syrjintä ovat syntiä ja rikkovat kristillistä ihmiskuvaa vastaan. Ne on torjuttava aina, missä niiden havaitaan nostavan päätään.

On jälleen avoimesti ja rehellisesti tunnustettava Suomen evankelis-luterilaisen kirkon osuus tässä suomalaisen tiedeyhteisön alulle panemassa vainajien hautojen avaamisessa. Kirkkomme haluaa ilmaista katumuksensa osallisuudestaan saamelaisten ja heidän kulttuurinsa vähättelevään kohteluun. Se ei ole ollut oikein eikä kristillisen uskon mukaista. Kirkkomme on myös valmis tukemaan kaikkia niitä ponnisteluja, joissa etsitään tietä kohti niin sanottua sovitettua tilaa saamen kansan ja valtaväestön suhteissa, ja ryhtymään osaltaan tarvittaviin toimiin.

Menneisyyteen emme voi vaikuttaa, ja siksi tänään on kysyttävä, millä tavoin pääsisimme sen kanssa sovintoon. Kirkko on tässä kaikessa saanut kovan läksyn ja tärkeän muistutuksen oman uskonsa perusasioista: Jumala on luonut jokaisen ihmisen kuvakseen ja tällä tavalla antanut jokaiselle luovuttamattoman ihmisarvon. Tuon ihmisarvon kyseenalaistaminen tavalla tai toisella on synti, josta on tehtävä parannusta. Tähän itsetutkisteluun ja parannuksen tekemiseen kirkon itsensä on tärkeä jatkuvasti sitoutua, mutta sen tulee kutsua siihen mukaan myös kaikkia niitä instituutioita, jotka ovat ratkaisuillaan ja valinnoillaan herättäneet epäilyksen siitä, kuuluuko täysi ihmisyys myös saamelaisille, Euroopan ainoalle alkuperäiskansalle.

Menneisyyteen emme voi vaikuttaa, mutta siitä voi oppia sellaista, jonka varaan tulevaisuutta voi turvallisesti ja kestävästi rakentaa. Suomessa tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että saamelaisia kuunnellaan ja heidän näkökulmansa otetaan huomioon. Saamelainen rikas kulttuuri ansaitsee kaiken tuen, jonka yhteiskunta voi sille antaa. Ajattelenkin, että vaikka tänään ajatuksemme ovat tiiviisti menneissä tapahtumissa, varsinainen tähtäyspisteemme on tulevaisuudessa. Tavoitteena on sellainen saamelaisten ja valtaväestön suhde, jota menneet valtaväestön tekemät vääryydet eivät enää rasita. Siksi tahdomme laskea hautasijoiltaan riistettyjen saamelaisten jäänteet uudelleen Saamen maan suojiin odottamaan ylösnousemuksen aamua. Tässä toimituksessa mukana ovat itseni ja Oulun hiippakunnan piispan Jukka Keskitalon lisäksi saamelaisten papit Erva Niittyvuopio ja Mari Valjakka.

Aikaa on kulunut paljon tapahtumista, joiden vuoksi olemme nyt koolla. Keitä tarkalleen ottaen nämä nyt haudan lepoon laskettavat saamelaiset sisaremme ja veljemme ovat olleet, sitä emme enää voi tietää. Sen tietää kaikkivaltias Jumala, jolle yksikään heistä ei ole missään vaiheessa ollut tuntematon.

Herra, anna heille ikuinen rauha, iäinen valo valaiskoon heitä.