Sanoilla on väliä
19.12.2022
Kirkon elämässä viestintä on aina ollut oleellisesti mukana. Jos uskotaan, että Jumalalla on asiaa ihmiselle, silloin on myös oletettava, että hän ilmaisee itseään ja tahtoaan jollakin tavalla. Kristillisen kirkon historiaa voi tarkastella monesta näkökulmasta, ja viestintä on niistä yksi. Sanoma ei tavoita vastaanottajia, jos viestintään ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Jopa lähestyvää joulujuhlaa voi tarkastella ikään kuin suurena viestintätapahtumana: Jumala syntyi ihmiseksi Jeesuksessa ilmaistakseen ihmisille mahdollisimman selvästi tahtonsa ja rakkautensa.
Tällainen hyvin kokonaisvaltainen ymmärrys on taustalla, kun kirkko haluaa kiinnittää huomiota viestinnän kysymyksiin myöntämällä erityisen palkinnon. Kirkon viestintäpalkinto myönnetään merkittävästä panoksesta kristillisen sanoman, kristillisen tiedon tai kristinuskon mukaisten elämänarvojen välittämiseksi viestinnän eri keinoin.
Minulla onkin tänään tässä tilaisuudessa iloa ja kunnia luovuttaa vuosien 2021-2022 viestintäpalkinto, jonka Kirkkohallitus on kirkon viestinnän neuvottelukunnan esityksestä myöntänyt somevaikuttaja Hanna Kivisalolle.
Hanna Kivisalo on seinäjokinen teologi, uskonnonopettaja, somevaikuttaja ja kirjailija. Hänet tunnetaan armollisista kirjoituksistaan ja kyvystään tulkita kristillistä traditiota nykykielelle ja kirkon strategiassakin määritellylle tärkeälle kohderyhmälle eli nuorille aikuisille.
Hanna Kivisalon Sekunnit ja tunnit -blogilla on yli 50 000 seuraajaa. Samannimisellä Facebook-tilillä on 36 000 seuraajaa, ja Instagramissa seuraajia on lähes 20 000. Vuonna 2020 Sanomalehti Ilkan lukijat valitsivat Hanna Kivisalon Etelä-Pohjanmaan merkittävimmäksi somevaikuttajaksi. Kivisalo on toiminut myös Sana-lehden kolumnistina, ja hän on julkaissut kaksi kirjaa.
Arvoisa palkinnon saaja, maisteri Kivisalo, hyvä Hanna. Olen henkilökohtaisestikin iloinen siitä, että saan tänään tämän palkinnon jakaa. Vuosia sitten työskennellessäni Seinäjoella huomasin, miten ideoista, ajatuksista ja sanoista rikas ihminen sinä olet. Sinulle on annettu lahja, jota olet halunnut käyttää toisten palvelemiseen. Lahjasta on kysymys, sillä sinulle on suotu kyky sanoittaa vaikeita tai muuten monimutkaisia asioita, olkoot ne tunteita tai syvällisiä uskonasioita tai elämän erikoisia käänteitä. Voimaannuttavien sanojen löytäminen lähimmäisen tukemiseksi on mitä suurimmassa määrin toimimista evankeliumin palveluksessa.
Löytämiesi sanojen voimasta antaa hyvän esimerkin nettisivuiltasi löytyvä kirjoitus otsikolla, Jos saisit olla yhden päivän sinä.
”Jos voisin toivoa sinulle yhden asian, toivoisin, että edes yhden päivän ajan saisit olla sinä. Että yhden päivän ajan saisit tehdä mitä haluat ja ajatella mitä mieleen juolahtaa tai olla ajattelematta. Että saisit nauraa omalla äänelläsi ja laulaa kaupan hyllyjen välissä. Kaataa toisen kupin kahvia ja antaa sen läikkyä yli.
Jos voisin toivoa sinulle yhden asian, toivoisin, että saisit yhden päivän vapaata huolistasi. Että yhden päivän ajan saisit unohtaa pyrkimykset olla paras versio itsestäsi – muiden versioista puhumattakaan. Että voisit harhailla ilman päämäärää, hymyillä vastaantulijoille aurinkolasien suojista ja antaa tuulen sotkea hiukset.
Toivoisin, että edes yhden päivän ajan saisit olla sinä. Huolettomana, vapaana ja vailla ylimääräisiä painoja. Silloin huomaisit, että väsyn ja huolen takaa löytyy edelleen hauska ja kaunis ihminen. Se sama, joka olit, ennen kuin elämä ehti väliin.
Mitään ei ole menetetty, kaikki on yhä tallella. Minulle sinä olet jo paras versio itsestäsi.”
Tämän luettuani jään kysymään, kuka tässä minulle puhuu. Oletko se sinä, Hanna, joka haluat keventää toisen ihmisen taakkaa, vai onko se itse Jumala, joka tahtoo asettua kuorman kantajan rinnalle? Lopulta vastauksella ei ole niin väliä, sillä viime kädessä kaikkialla siellä, missä ihminen saa huojennusta taakkoihinsa ja rohkaisua elämäänsä, toimii itse Jumala.
Kirkon viestintäpalkinnossa halutaan kiinnittää huomiota siihen, miten kristillistä uskoa pidetään esillä. Sanoilla ja sanojen esittämistavalla on väliä. Sinä, Hanna, olet löytänyt tavan konkretisoida elämän suuria kysymyksiä ymmärrettävällä ja ennen kaikkea ymmärtävällä, lempeällä tavalla. Kirkossa on aina pyritty ilmaisemaan elämän suuria asioita mahdollisimman selkeästi, milloin paremmalla, milloin huonommalla menestyksellä. Sinä olet tässä tehtävässä onnistunut ja siitä tämä palkinto on osoituksena.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon puolesta esitän sinulle, Hanna, kiitokset tähänastisesta työstäsi, onnittelen sinua kirkon viestintäpalkinnon johdosta ja toivotan sinulle ja läheisillesi Jumalan siunausta.