Jumalakuvamme ytimessä on kärsimykseen suostuva Kristus

Joh. 12:12–24

”Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.”

Fariseukset olivat poissa tolaltaan, jopa raivoissaan. Jeesuksen toiminta oli jo pitkään herättänyt närää. Jeesus oli parantanut sairaita sapattina ja opettanut Jumalasta uudella, oudolla tavalla. Jeesuksen suosio oli noussut niin korkealle, että fariseusten mielestä koko maailma juoksi hänen perässään. Mikään ei ollut auttanut. Jeesusta ei ollut saatu vaiennettua hyvällä eikä pahalla. Fariseusten uskonnollinen auktoriteetti ja hengellinen valta oli joutunut kyseenalaistetuksi, varsinkin kun Jeesus oli monissa puheissaan suoraan kritisoinut heidän tapaansa tulkita Jumalan tahtoa.

Fariseukset olivat epäilemättä kateellisia Jeesukselle, jonka suosio hengellisenä opettajana ylitti fariseusten nauttiman arvonannon. Oli kyseessä muutakin kuin kateus. Ehkä fariseukset olivat vilpittömästi huolissaan siitä, miten juutalaisen uskon käy, kun Jeesus opettaa Jumalasta niin poikkeavalla tavalla. Mitä jos ihmiset alkavat epäillä Jumalaa sellaisena kuin hänestä oli totuttu opettamaan? Miten käy arvokkaalle uskon perinteelle? Fariseukset ehkä pelkäsivät, että erilainen opetus Jumalasta alkaa uhata kansan yhtenäisyyttä. Ja yhtenäisyyttä juuri tuolloin Rooman miehitysvallan alla kipeästi kaivattiin.

Jeesuksen ja fariseusten välisessä jännitteessä oli lopulta kyse erilaisista jumalakuvista. Jumalakuvilla tarkoitan niitä mielikuvia, joita usko ihmisissä herättää. Se, joka pystyy vaikuttamaa ihmisten jumalakuvaan, käyttää merkittävää uskonnollista ja jopa yhteiskunnallista valtaa. Jeesuksen ja fariseusten jumalakuvissa on useita eroja, vaikka molemmat ponnistavat samasta vahvasta Vanhan testamentin kuvaamasta hengellisestä ja kansallisesta perinnöstä. Kysymys oli siitä, kuka ja millainen on se Jumala, joka loi maailman, valitsi Abrahamin jälkeläisistä omaisuuskansansa, johdatti Israelin pois Egyptin orjuudesta ja antoi sen joutua milloin minkäkin aikansa imperiumin pelinappulaksi?

Fariseusten mielestä valittuna kansana oleminen merkitsi, että Jumala on ensi sijassa Israelin oman kansan Jumala. Jeesus puolestaan opettaa, että Jumala on koko maailman ja kaikkien kansojen Jumala. Jumala ei ole vain yhtä kansaa vaan koko maailmaa varten. Fariseuksille oleellista Jumalan suosiossa pysymiseksi oli lain ja sitä soveltavien perinnäissääntöjen tarkka noudattaminen. Jeesus ei kieltänyt lain ja käskyjen merkitystä, mutta Jeesuksen opetuksessa laki on ihmistä varten, ei ihminen lakia varten. Jeesuksen Jumala ei ollut ihmisen vaelluksen lainmukaisuutta pikkutarkasti seuraava valvoja vaan ennen kaikkea armollinen ja anteeksiantava Isä. Siinä missä fariseukset opettivat karttamaan syntisiksi luokiteltuja, Jeesus tarkoituksella etsiytyi heidän seuraansa.

Kun alkaa pohdiskella erilaisten jumalakuvien moninaisuutta, tuntuu kuin astuisi hetteiselle suolle. Eri uskonnoissa on oma käsityksensä Jumalasta ja uskontojen sisälläkin on lukuisia variaatioita siitä, mitä Jumalasta pitäisi tai saisi ajatella. Lopulta jokaisen jumalakuva on sillä tavalla henkilökohtainen, että se syntyy omassa mielessä. Käsitykset jumalien lukumäärästä, toiminnasta ja mielenlaadusta vaihtelevat niin paljon, että joidenkin mielestä ajatus jumalasta on lopulta mahdoton. Saksalainen filosofi Ludwig Feuerbach totesi parisataa vuotta sitten, että ihminen ei suinkaan ole Jumalan luomus, vaan Jumala on ihmisen luomus. Ihminen on luonut Jumalan omaksi kuvakseen, johon hän heijastaa toiveitaan ja unelmiaan omasta halustaan olla kaikkivaltias.

Jumalakuvien viidakossa on tärkeää muistaa juutalais-kristillisen jumalakuvan perusta. Se löytyy Toisen Mooseksen kirjan kertomuksesta, jossa Jumala kutsuu Mooseksen johdattamaan kansansa pois Egyptin orjuudesta. Kun Mooses kohtaa Jumalan, hän kysyy: ”Mikä on sinun nimesi, jotta tiedän kertoa kansalle, minkä Jumalan johdatuksessa vapautuminen orjuudesta tapahtuisi.” Jumalan vastaus Moosekselle on mitä perustavin: ”Minä olen se joka olen.” Jumala ei kysy keneltäkään, ei arkkipiispalta eikä imaamilta eikä rabbilta eikä keneltäkään muultakaan, millainen hänen pitäisi olla. Kaikki ihmisen omaksumat ja kehittelemät kuvat Jumalasta ovat vajavaisia siinä mielessä, että ne eivät kerro, kuka Jumala todella on. Jumala on, mikä on, riippumatta meidän uskoistamme, ajatuksistamme, toiveistamme ja käsityksistämme. Ihmisen luoma ja kuvittelema jumala ei ole mikään Jumala.

Mitä tällä kaikella on sitten tekemistä Jeesuksen kanssa? Miksi ”koko maailma juoksee hänen perässään,” kuten fariseukset tuhahtivat? Vastaus löytyy uskontunnustuksesta, jonka seurakunta yhteen ääneen kirkossa lausuu. Tänään aivan pian tässä palmusunnuntain messussa lausumme uskontunnustuksen sen niin sanotussa nikealais-konstantinopolilaisessa muodossa. Tänä vuonna kristityt kaikkialla maailmassa viettävät tämän uskontunnustuksen 1700-vuotisjuhlaa. Tuossa uskontunnustuksessa sanotaan monia tärkeitä asioita Jumalasta. Erityisen tärkeä on se kohta, jossa todetaan: ”Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä..”

”…joka on samaa olemusta kuin Isä…” Tässä kohdassa paljastuu Jeesuksen salaisuus, kirkon uskon ydin: Jeesus ei ole vain Jumalan lähettiläs, hänen profeettansa ja sanansaattajansa, joka on saanut arvokkaan tehtävän opettaa ja julistaa Jumalasta ja hänen rakkaudestaan. Se, että Jeesus on samaa olemusta kuin Isä, tarkoittaa, että Jeesus on itse Jumala, joka syntyi ihmiseksi. Jumala, jota mikään jumalakuva ei voi tavoittaa, tuli itse ihmiseksi. Hän tuli meidän kaltaiseksemme. Jeesuksessa Jumala tuli lähelle tavallisia ihmisiä kaksi tuhatta vuotta sitten. Jeesuksessa Jumala kulki kohti Jerusalemia tietäen, että hän kohtaisi siellä paljon väkivaltaa ja vihaa, lopulta kuoleman.

Hyvä seurakunta. Palmusunnuntai aloittaa hiljaisen viikon, jonka varrella hiljalleen mutta vääjäämättömästi laskeudutaan yhä syvemmälle kipuun ja epävarmuuteen. Jeesuksen seuraajien unelma helposta ja loistokkaasta tulevaisuudesta kansansuosiossa kylpevän Herran yhteydessä oli pian mureneva ja vaihtuva pettymykseen ja pelkoon. Jeesuksessa Jumala itse kulkee meidän kanssamme sielläkin, missä me pelkäämme ja tunnemme epävarmuutta tulevaisuutta ajatellessamme. Kärsimykseen suostuva Kristus on sen jumalakuvan ytimessä, joka tuo toivoa ja rohkeutta yhä uusille sukupolville. Eikä lopulta ole kyse siitä, mitä me Jumalasta ajattelemme tai millaisena me hänet näemme. Kyse on siitä, että Jumala näkee meidät, kulkee rinnallamme ja vakuuttaa meille rakkauttaan ja johdatustaan, olipa oma elämäntilanteemme millainen hyvänsä.

”Koko maailma juoksee hänen perässään.” Siinä perässä juoksijoiden joukossa on meidänkin paikkamme.

Arkkipiispa Tapio Luoma