Mikkelin hiippakunnan piispan Mari Parkkisen vihkimys
3.9.2023
Hyvä Mikkelin hiippakunnan uusi valittu piispa, piispa Parkkinen, sisaremme Mari. Hyvä seurakunta.
Kun kirkossamme valitaan johonkin hiippakuntaan uutta piispaa, ilmassa on jännitystä. Kiinnostuneina seurataan, ketkä asetetaan ehdolle vaalissa. Halutaan saada selville, millaista kokemusta, osaamista, ajatuksia ja visioita ehdokkailla on. Keskustellaan siitä, kuka ehdokkaista olisi sopivin luotsaamaan hiippakuntaa kohti tulevaisuutta ja osallistumaan koko kirkkomme johtamiseen. Jännitys pitää otteessaan myös ehdokkaat.
Piispaksi valitun mielessä jännitys ei kuitenkaan pääty vaalituloksen selviämiseen. Silloin alkaa toisenlainen jännitys. Millainen uusi, vaativa tehtävä mahtaa olla? Selviänkö siitä? Osaanko oikealla tavalla hoitaa virkaa, jolla on pitkät perinteet ja jonka haltijaa kohtaan osoitetaan paljon odotuksia ja toiveita? Millaiseksi elämäni muodostuu ja mitä kaikkea mahtaakaan tulla eteen?
Hyvä Mari. Tällaiset kysymykset eivät ole sinulle outoja. Kohtaat samat tuntemukset ja kysymykset, jotka ovat tulleet tutuiksi jokaiselle valitulle piispalle. Merkittävän viranhoidon alkaessa ei voi olla tajuamatta omaa pienuutta ja arvostamatta niiden ihmisten merkitystä, jotka rukoilevat piispansa puolesta.
Tuskinpa missään muualla yhteiskunnassamme jonkun yhteisön uusi johtaja otetaan vastaan samalla tavalla kuin uusi johtaja otetaan vastaan kirkossamme. Tässä messussa sinä, Mari, sinä saat vastattavaksesi kysymyksiä, joiden on tarkoitus julkisesti – kaikkien kuullen – osoittaa, että haluat sitoutua virkaasi oman kirkkomme ja koko Kristuksen kirkon palvelijana. Jokaisen kysymyksen yhteydessä sinua rohkaistaan Raamatun sanalla. Kollegasi pukevat sinut piispan viran tunnuksiin ja lopuksi sinut siunataan virkaan kätten päälle panemisella ja rukouksella. Tämän kaiken keskellä saat itse olla levollisella mielellä, sillä sinua kannetaan.
Piispanvihkimyksesi tapahtuu lähimmäisen sunnuntaina. Kirkon työssä on aina kysymys lähimmäisestä, ihmisestä. Kirkko ei ole olemassa itseään varten vaan ihmisiä varten. Piispan on määrä olla yhteyden rakentaja. Mari, elämäsi varrella olet kohdannut lukuisia ihmisiä. Olet kulkenut sellaisia polkuja pitkin, joiden varrella saatu kokemus ihmisten kysymyksistä ja ajatuksista on mitä hyödyllisintä nyt, kun aloitat Mikkelin hiippakunnan piispana.
Hyvä seurakunta. Mikkelin hiippakuntaa ja kirkkoamme on johdatettu tähän päivään. Me uskomme, että piispanvaalissa on tapahtunut Jumalan tahto, ja rukoilemme uuden piispan puolesta pyytäen hänelle voimia ja viisautta. Muistamme rukouksissamme myös Marin läheisiä, jotka kulkevat hänen rinnallaan.
Hyvä Mari. Pian haltuusi luovutetaan piispan viran tunnukset. Ota ne vastaan rohkeasti. Kaikissa viran tunnuksissa ilmenee tavalla tai toisella kirkon usko ylösnousseeseen Jesukseen Kristukseen. Todista tästä Herrasta iloisesti ja avarasti. Luota Jumalan johdatukseen, joka on tuonut sinut tähän hetkeen ja vie sinua myös tästä eteenpäin. Mukanasi on kaikissa vaiheissa itse Jumala.