Iltahartaus YLE Radio1:ssä tiistaina 1.10.2019

Elämän suunnitteleminen ja tulevaisuuteen tähyäminen ovat oleellinen osa ihmisen elämää. Meillä on tarve katsoa eteenpäin, arvioida mahdollisuuksiamme ja voimiamme, ounastella sitä, mitä mahtaa olla edessämme. Toivomme, että tulevaisuus olisi valoisa ja että suunnitelmamme ainakin suurimmilta osiltaan toteutuisivat.

Elämän varrella kuitenkin havaitaan, että suunnitelmat eivät aina toteudu eivätkä asiat solju eteenpäin toivotulla tavalla. Seurauksena on harmistusta, pettymystä, jopa suoranaista surua. Tällaisissa tilanteissa kysytään kärsivällisyyttä ja voimia.

Joskus elämä tuo eteen yllättäviä ja poikkeuksellisen ankaria asioita. Sellaisista ovat kertoneet uutiset, joita tänään on Kuopiosta kuultu. Hämmennys ja järkytys ovat vallanneet mielen. Monessa kodissa surraan ja itketään. Syksyisen iltapäivän tapahtumat muuttivat yhtäkkiä niin monet suunnitelmat ja tulevaisuudenajatukset.

Kaiken tapahtuneen keskellä mieleen nousee yksi kysymys yli muiden. Miksi? Miksi tällaista tapahtui? Minkä takia tällaista pahaa tapahtui keskellä päivää, keskellä arkista elämää? Juuri nyt yksi vaikeimmista asioista on se, että vastausta näihin kysymyksiin ei voi saada. Kaikkein vaikeinta on kuitenkin siellä, missä on menetetty läheinen ja rakas ihminen.

Olemme nyt Jumalan edessä hämmentynein ja raskain tunnelmin. Mielessämme ovat erityisesti ne, joita tapahtunut henkilökohtaisesti koskettaa. Rukoilemme heidän puolestaan ja pyydämme niin heille kuin itsellemmekin voimia ja toivon pilkahduksia. Sellaisia voi tarjota seuraava psalmi, psalmi 139, sen jakeet 1–12:

Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut.
Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.
Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi.
Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni.
Sinä tiedät kaiken.
Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.
Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?
Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä,
vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat,
talutat väkevällä kädelläsi.
Vaikka sanoisin: »Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon», sinulle ei pimeys ole pimeää,
vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.

Pyhä, Kaikkivaltias Jumala, sinä, jolle pimeys ei ole pimeää vaan jolle yö on kuin päivänpaiste ja pimeys kuin kirkas valo. Sinun valoasi nyt tarvitaan. Salli sen loistaa sinne, missä pimeys tuntuu erityisen raskaalta, sinne, missä itketään ja surraan, sinne, missä tulevaisuudensuunnitelmat ovat muuttuneet. Varjele meitä toivottomuudelta.

Herra, ota vastaan hämmennyksemme ja hätämme. Lahjoita epävarmuuden ja turvattomuuden keskelle sinun rauhasi. Missä olemmekin ja minne kuljemmekin, pysy rinnallamme.

Taivaallinen Isämme. Rohkaise meitä, kun pelot ja ahdistavat mielikuvat kolkuttelevat päästäkseen sisään. Anna siunauksesi tähän iltaan, tulevaan yöhön, huomiseen aamuun ja kaikkiin elämämme tuleviin vaiheisiin. Kuule meitä, kaikkivaltias Jumala, sinä, jolle pimeys ei ole pimeää vaan jolle yö on kuin päivänpaiste ja pimeys kuin kirkas valo.

Aamen