Kevyt kuorma

Matt. 6:25–34

Runsaan kuukauden kuluttua tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä, kun minut vihittiin papiksi Lapuan tuomiokirkossa. Tapahtumasta muistan jotakin. Mieleen jäi ainakin harras tunnelma ja taju siitä, että tuossa tilaisuudessa toteutui se, mitä olin jo usean vuoden ajan toivonut. Samalla muistan odottaneeni innolla työtä pienessä maalaisseurakunnassa.

Piispa Yrjö Sariola puhui tapansa mukaan hyvin kannustavasti. Hän asetteli minun ja muutaman muun vihittävän kaulaan stolan ja lausui Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumista: ”Ota minun ikeeni harteillesi. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja kuormani on keveä.” Messukasukan pukemisen ja siunauksen jälkeen oli lopulta aivan varmaa, että minä olin nyt pappi.

Piispana saan toistuvasti toimittaa pappisvihkimyksiä. Ne ovat aina hyvin puhuttelevia. Itselleni kaikkein koskettavin ja vahvin hetki tuossa toimituksessa on poikkeuksetta juuri tuo stolan pukeminen ja Jeesuksen sanojen lausuminen. Joka kerta mielessäni on vahva kokemus, että minä en tässä toimi vaan työtään tekee itse Jeesus Kristus. Hän pukee vihittävän palvelukseensa ja sitoo kutsuunsa.

Jeesuksen sanat vihittävälle tuntuvat arvoituksellisilta. Virkaan vihkiminen sitoo vastuuseen, jonka jokainen pappi toisinaan kokee raskaana ja vaikeanakin. Kyse on todellakin ikeestä, painolastista hartioilla. Mutta samalla Jeesus vakuuttaa, että tuo ies on hyvä kantaa ja että hänen kuormansa on keveä.  Tämä jaksaa minua askarruttaa yhä uudelleen: mikä on tämä Jeesuksen antama ies, joka on hyvä kantaa ja jonka alla kuorma on keveä?

Uskoakseni Jeesuksen ies tarkoittaa muun muassa sitä, että Herransa ja Mestarinsa tavoin pappi kuuntelee paitsi taivaallista Isää myös ihmistä ja kaikkea luomakuntaa. On pysyttävä herkkänä niille äänille, joissa Jumala puhuu ja joissa ihmisen ja luomakunnan kaipaus havaitaan. Herramme Jeesus tahtoo, että hänen pappinsa toisivat maailmaan pelastuksen ja vapauden sanoman. Synnin, kuoleman ja monenlaisen pahuuden vaivaamassa maailmassa pappi on pelastuksen asialla.

Kristillinen pelastuskäsitys ja sen luterilainen tulkinta ovat kirkkomme pappien työn lähtökohtia. Ihminen ei pelastu omin voimin vaan ainoastaan yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Nuhteettomalla elämällä kukaan ei voi ansaita Jumalan suosiota, sillä Jumala jakaa armossaan hyvää niille, jotka eivät ole sitä ansainneet. Syntisen vanhurskauttaminen merkitsee, että kelvoton kelpaa sittenkin.

Papin ikeeseen kuuluu kuitenkin paljon enemmän kuin näiden perusasioiden ymmärtäminen ja julistaminen. On pystyttävä tuomaan pelastuksen sanoma tämän ajan suomalaisten tavoitettavaksi. On suostuttava pohtimaan, mitä pelastus tarkoittaa vieläkin laajemmissa yhteyksissä. Mitä on pelastus tänään sodan runtelemassa Ukrainassa? Mitä se on Tyynenmeren saarilla, jotka ilmastonmuutoksen aiheuttaman merenpinnan nousun takia uhkaavat peittyä veden alle? Tai mitä pelastus on Afrikan sarvessa, jossa nälänhätä on miljoonien ihmisten jatkuvaa todellisuutta jo nyt, puhumattakaan tulevaisuudesta?

Nämä ovat vaikeita kysymyksiä. Ne on kuitenkin esitettävä, sillä muutoin koko kristillinen todistus on vaarassa menettää uskottavuutensa. Ne on esitettävä, vaikka vastauksien löytyminen tuntuisi mahdottomalta. Niiden kanssa on papin kipuiltava, koska se kuuluu Jeesuksen hänelle antamaan ikeeseen. ”Jeesus pelastaa!” Kyllä, näin me uskomme. Mutta mitä tästä seuraa? Mihin se meitä kutsuu? Näitä kysymyksiä olemme kokoontuneet täksi päiväksi pohtimaan ja pyytämään siihen Jumalalta viisautta.

”Ota minun ikeeni harteillesi. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja kuormani on keveä.” Jeesuksen antaman tehtävän ei ole määrä näännyttää. Papin työkenttä voi tuntua rannattomalta, haasteet ovat suuria ja kysymykset vaikeita. On jatkuva kiusaus koettaa vastata niihin tavalla, jossa Jeesuksen ies alkaakin muuttua itse rakentamakseni kuormaksi. Papin on terveellistä muistaa, että pelastuksen asialla toimiessaan hän kantaa Jeesuksen omaa taakkaa yhdessä Jeesuksen kanssa. Se tarkoittaa, ettei hän ole koskaan yksin. Jeesus pysyy aina hänen vierellään. Ja se tarkoittaa, että hartioita on riittävästi. Pelastuksen tehtävän loppuunsaattaminen ei ole minusta itsestäni kiinni.

Tämän viikon evankeliumi puhuu samasta asiasta. Jeesus muistuttaa seuraajiaan: ”Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” Älä murehdi tänään huomisen murheita. Tämän päivän asioissa on riittävästi. Ja nekin me kohtaamme yhdessä Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kanssa.