Ja valo tuli

Upouuden, juuri elektroniikkaliikkeestä ostetun television tai jonkun muun sähköisen laitteen käyttöönotto on useimmiten helppoa. On vain työnnettävä sähköjohto pistokkeeseen ja painettava virtanappia. Televisiossa kanavien etsintä sujuu automaattisesti. Äänen voimakkuus, kuvan kirkkaus ja värikylläisyys on säädetty oletusarvoiksi jo tehtaalla. Siksi puhutaan tehdasasetuksista. Niitä voi sitten muuttaa mieltymysten ja tarpeen mukaan itselle sopiviksi. Tehdasasetus on lähtökohta, jolle laitteen myöhempi käyttö perustuu. 

Maailmankaikkeudella ja meidän todellisuudellammekin on eräänlainen ”tehdasasetus” tai ”oletusarvo”, sellainen lähtökohta, perusta, jonka pohjalle kaikki myöhempi rakentuu. Millainen se oikein on? Yksi mahdollinen tapa tarkastella maailmamme tehdasasetuksia on paneutua valon ja pimeyden väliseen jännitteeseen. Kumpi kuvaa maailmankaikkeuden tehdasasetuksia paremmin, valo vai pimeys? On muistettava, että elämässä on toki paljon muitakin sävyjä kuin valoa tai pimeyttä.  Useimmiten ne ovat kietoutuneet toisiinsa lukemattomin eri tavoin. Mutta kysymys onkin siitä, kummasta nuo eri sävyt kasvavat ja kumpi on perustavampi. 

Valon ja pimeyden välinen jännite luo käyttövoiman monille tarinoille. Valo viittaa hyvään, pimeys johonkin ikävään ja kartettavaan, joskus suoranaiseen pahuuteen. Useimmiten tämä jännite ilmenee juuri hyvän ja pahan välisenä kädenvääntönä. Kirjallisuuden ja elokuvien juonenkäänteissä edetään vähä vähältä ratkaisuun, jossa jompikumpi voittaa tai jossa selvää voittajaa ei lopulta löydy. Ihminen voi tarkastella omaa elämäänsä tai jonkun muun taivalta kamppailuna valon ja pimeyden välillä. Kyse voi olla jopa elämänasenteesta. Siinä koko todellisuus nähdään näiden kahden voiman temmellyskenttänä, jossa toinen osapuoli on vuorollaan niskan päällä. Joillekin mytologisille maailmankatsomuksille on tyypillistä uskoa, että valo ja pimeys käyvät päättymätöntä, ikuista taistelua lopullisesta voitosta, jota kumpikaan ei lopulta ikinä saavuta. Ne vain seuraavat toistaan kuten yö ja päivä loputtomassa vuorottelussaan. 

Pimeyden ja suoranaisen pahan havaitseminen ja tunteminen on helppoa. Riittää, kun seuraa uutisia, jotka kertovat vihanpidosta, väkivallasta, luonnonkatastrofeista, ilmastokriisistä, ihmisoikeuksien loukkauksista, vallanhimosta ja alistamisesta. Arkinen elämä on monelle lähimmäisellemme päivittäistä kamppailua toimeentulon varmistamiseksi, sairauden ja kivun ja ihmissuhdevaikeuksien sietämiseksi, ja tulevaisuuteen liittyvän epävarmuuden kohtaamiseksi. Maailma näyttäytyy synkkänä ja jopa pimeänä yhä nuoremmille, jotka eivät syystä tai toisesta löydä paikkaansa tai kokevat ulkopuolisuutta.  

Kaiken tämän perusteella olisi helppo päätellä, että maailmankaikkeuden ja meidän todellisuutemme ”tehdasasetuksena” on enemmänkin pimeys kuin valo. Raamatun alkulehdiltäkin voisi ensilukemalta saada tukea tälle ajatukselle. ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. Jumala sanoi: ”Tulkoon valo!” Ja valo tuli.”  Pimeys vaikuttaisi tämän mukaan olevan koko maailmankaikkeuden lähtökohtatilanne ja perusta. Valo luotiin vasta pimeyden jälkeen aivan kuin vihjaten, että pimeys on perustavaa ja pysyvää mutta valo sen sijaan satunnaista, ohikiitävää ja väliaikaista.  

Kynttilänpäivän evankeliumi kertoo vanhan Simeonin ja muutaman päivän ikäisen Jeesus-lapsen kohtaamisesta Jerusalemin temppelissä, jonne Maria ja Joosef olivat tulleet Jeesuksen kanssa. Simeon tunnisti pienessä lapsessa Jumalan läsnäolon. Hän alkoi ylistää Jumalaa kuulemallamme tavalla: ”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.”  

Simeon oli kohdannut paljon pimeyttä paitsi oman pitkän elämänsä aikana myös kansansa vaiheissa, joita tuolloin määritti Rooman valtakunnan ankara miehitys. Valonpilkahduksia odotettiin, toivon näkökulmia kaivattiin. Simeonille Jeesus merkitsi Jumalan valon saapumista maailmankaikkeuden, kansojen ja ihmisen henkilökohtaisen elämän keskelle. Simeonin ylistysvirsi muistuttaa, että pimeys ei sittenkään ole maailmankaikkeuden ja meidän todellisuutemme ”tehdasasetus”.  

Raamatun ensimmäisten virkkeiden kuvaus maailman luomisesta ei sekään lopulta anna aihetta uskoa, että pimeys on valoa perustavampaa tai pahuus hyvyyttä voimakkaampaa. Maailman Luojana oli Jumala, joka on hyvä ja rakastava. Raamatun alkulehtien luomiskertomus tuo esille senkin, että yksittäisten luomistekojensa jälkeen Jumala totesi, että se, minkä hän oli luonut, oli hyvä. Hyvä Jumala loi maailman rakkautensa kohteeksi, ja siksi hän loi sen hyväksi. Maailmankaikkeuden ”tehdasasetus” on valo ja sen oletusarvo on hyvyys.  

Kynttilänpäivän kertomus Simeonin ja Jeesus-lapsen kohtaamisesta muistuttaa, että valo ilmaisee olemassaolonsa pimeyden keskellä usein välähdyksenomaisesti vaatimattomassa, jopa heikossa muodossa. Jumalan valo rohkaisi vanhaa Simeonia, koska se kohtasi hänet avuttomassa lapsessa, pienessä ihmisessä. Mitään suureellista ei tarvittu. Kahden ihmisen, elämänsä alussa olevan ja elämänsä loppuvaihettaan kulkevan kohtaamisessa oli Jumala itse mukana. Se riitti vakuuttamaan, että valo on pimeyttä vahvempi ja hyvyys pahuutta voimakkaampi, koska Jumala itse on kaikkein perustavin valo ja hän on itse hyvyys. Niistä kumpuaa kaikki muu valo ja kaikki muu hyvyys. Jeesuksessa Jumalan valo ja hyvyys ovat tulleet meidän keskellemme. 

Tämä on juuri se viesti, jonka tänään käynnistyvä Yhteisvastuukeräys pyrkii välittämään. Vuosi vuoden perästä Yhteisvastuukeräys on muistuttanut lähimmäisistä niin lähellä kuin kaukana ja heidän tarpeestaan voida luottaa valoon ja hyvyyteen. Tämänvuotinen Yhteisvastuun teema nuorten unelmien tukemisessa johdattaa ajattelemaan, että unelmat tarvitsevat luottamusta tulevaan. Unelmat muuttuvat todeksi, kun niihin jaksaa uskoa, ja niiden eteen tekee töitä. Luottamus kasvattaa uskoa siihen, että unelmiin saa tukea. Yksin ei tarvitse tässä elämässä pärjätä. Samaa luottamusta tarvitsemme jatkuvasti mekin, joita kutsutaan luopumaan omastamme toisten hyväksi.  

Ihminen on tärkeä, koska hän on ainutlaatuinen, Jumalan luoma olento ja hänen rakkautensa kohde. Hänen hyväkseen tulee toimia, koska sillä tavalla ilmaisemme, että valo on pimeyttä vahvempi ja hyvyys pahuutta voimakkaampi. Toimimalle toistemme hyväksi muistutamme myös itsellemme, mikä on maailman ”tehdasasetus” ja tämän todellisuutemme oletusarvo. Vaikka pimeys olisi kuinka tiivistä tahansa ja vaikka pahuus näyttäisi rehottavan kaikkialla, Jumalan rakkauden valoa ja hänen tahtonsa hyvyyttä ei mikään voi mitätöidä.  

Edit. 3.2.2025 tekstiä muokattu ja tarkennettu ”Jeesuksen ympärileikkausta varten” kohta muutettu muotoon ”Jeesuksen kanssa.”