Ja katso, minä olen teidän kanssanne

Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. (Matteus 28:20)

Näihin sanoihin ja tähän lupaukseen päättyy yksi maailman kuuluisimmista tehtäväksi-annoista. Jeesuksen kaste- ja lähetyskäsky on innoittanut ja näyttänyt suuntaa kristilliselle kirkolle koko sen olemassaolon ajan. Lähetystyö on alusta saakka kuulunut kirkon elämän peruspiirteisiin. Yhä uudestaan sen sanat ovat kutsuneet kristittyjä todistamaan ylösnousseesta Kristuksesta samalla tavalla kuin ne kannustivat Jeesuksen opetuslapsia liikkeelle, kun he ensimmäisinä tämän kehotuksen kuulivat.

Tänään noin 2000 vuotta myöhemmin Suomen Lähetysneuvoston 100-vuotisjuhlassa olemme koolla tuon tutun kaste- ja lähetyskäskyn kutsumina. Suomalainen lähetystyö on jatkanut sitä samaa missiota, johon Jeesus ensimmäiset seuraajansa valtuutti. Ylösnousemuksen todellisuus ja Jumalan sitoutuminen ihmisen elämään Jeesuksessa ovat edelleen ne keskeiset näkökulmat, joiden varassa lähetystyötä tehdään. Tänään onkin hyvä pysähtyä tarkastelemaan tuota perimmäistä tehtäväksi-antoa, joka meille kristityille on annettu.

Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyssä kuvastuu Herramme näkemys siitä, että ihmiset tässä maailmassa tarvitsevat Jumalaa. Jumalalla on asiaa jokaiselle ihmiselle ja kaikille kansoille riippumatta heidän kulttuureistaan, kielistään, tavoistaan ja uskonnoistaan. Tämä Jumalan asia ihmisille saa aivan erityisen luonteen. Jeesuksen mukaan Jumalan viestin välittäminen ei nimittäin ole tarkalleen ottaen sitä, että kerrotaan ihmisille, millainen Jumala on, tai että opetetaan heille oikeaa ymmärrystä Jumalan salaisuuksista. Jumalan asian viestittäminen ei ole viime kädessä sitä, että ihmisten ajatuksiin koetetaan istuttaa kristillistä oppia tai raamatunlauseita tai että heitä harjaannutetaan kristillisiin tapoihin.

Jumalan viesti on kutsun välittämistä, kutsun seurata Jeesusta ja kutsun elää hänen opetuslapsenaan. Usko Jeesukseen on kokonaisvaltaista heittäytymistä hänen johdatettavakseen. Se on jatkuvaa antautumista hänen voimansa kannettavaksi ja hoidettavaksi. Se on hellittämätöntä turvautumista Herraan, joka on voittanut synnin, kuoleman ja pahan vallan. Se on syvää yhteyttä Jeesukseen, kuten apostoli Paavali ilmaisee: ”En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa.” (Gal. 2:20)

Maailma on tänään kovin toisenlainen kuin silloin, kun Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset lähtivät toteuttamaan Herralta saamaansa tehtävää. Me tiedämme maailmasta ja ihmisestä paljon enemmän kuin Pietari ja muut apostolit. Meillä on käytettävissämme paljon monipuolisempia välineitä kuin heillä oli. Maailma on aivan toisella tavalla saavutettavissa kuin kaksi tuhatta vuotta sitten.

Jokaisen kristillisen sukupolven on kyettävä löytämään vastauksia kysymykseen, miten juuri tänä aikana ja tässä paikassa, tässä ajan ja tilan kontekstissa toteutetaan Jeesuksen lähetyskäskyä. Se, mikä toimi ennen, on tänään kenties auttamattomasti vanhentunutta. Se, mikä oli uskottavaa aikaisemmin, voi tänään saada aikaan vain torjuntaa.

Yksi asia on kuitenkin pysynyt vuosisatojen varrella samana, nimittäin ihminen kysymyksineen ja pohdintoineen. Mistä löytää toivoa ja voimia, kun elämä koettelee? Kuinka voisi löytää rauhan, kun ulkoiset tai sisäiset levottomuudet vaivaavat? Mikä on oman elämän merkitys ja päämäärä vai onko sellaisia edes olemassa? Onko kuolema kaiken loppu vai voiko sen jälkeen odottaa vielä jotakin? Jos Jumala on olemassa, millainen hän on?

Evankeliumien mukaan Jeesus kohtasi ihmisiä, jotka pohtivat tällaisia kysymyksiä. Hänen opetuslapsensa lähtivät Jeesuksen kehotuksesta yhä kauemmaksi Jerusalemista kohtaamaan samalla tavalla kysyviä ihmisiä. Tänään kaikkialla siellä, missä kirkko elää, Jeesuksen seuraajat tunnistavat nämä kysymykset lukuisin eri muunnoksin.

Juuri näissä kysymyksissä ja tässä avoimuudessa on edelleen se kohta, jota kautta Herramme Jeesus haluaa lähestyä ihmistä riippumatta hänen ominaisuuksistaan ja taustoistaan. Jeesuksen antama lähetystehtävä seuraajilleen on edelleen ajankohtainen, sillä kirkko uskoo, että Jumalan rakkaus voi avata turvallisen tien ihmistä kautta aikojen askarruttaneiden kysymysten esittämiseen ja jopa vastausten löytämiseen. Meidän on vain muistettava, että tarkalleen ottaen meillä kristityillä ei ole noita vastauksia – ne voi antaa vain ylösnoussut Herramme.

Jeesuksen antama tehtävä muistuttaa alituisesti, että kristillisen kirkon olemus on missio, elämä lähetettynä. Tämä tarkoittaa, että ei ainoastaan maailma vaan myös kirkko ja kristityt tarvitsevat lähetystyötä. Lähettämällä seuraajansa maailmaan Jeesus tuli samalla ilmaisseeksi, että hänen omiensa ei pidä jäädä nautiskelemaan omasta hyväksi ja turvalliseksi koetusta seurasta. Kääntyminen sisäänpäin ja eristäytyminen huolehtimaan vain omista asioista ei ole se kutsu, jonka Herra kirkolleen esittää.

”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.” Jeesuksen kehotus suuntaa ajatukset selkeästi ulospäin. Jeesuksen käskyn noudattaminen vie yhä uusiin tilanteisiin, uusiin maihin, uusiin kulttuureihin ja uusien hengellisten virtausten keskelle. Jeesuksen kehotus kannustaa kristittyjä yhä uudestaan astumaan epämukavuusalueelle, sinne, missä kohdataan kaikenlaista vierasta ja outoa, kenties jopa vastustusta.

Tämä puolestaan merkitsee sitä, että uutta ja outoa kohdatessaan Jeesuksen seuraajien on määrä monenlaisten haasteiden ja kipujen keskellä kasvaa luottamaan yhä syvemmin Jumalan mahdollisuuksiin. Sanalla sanoen, Jeesuksen seuraajien ja kirkon tulee pysyä avoimena muutokselle, sille mahdollisuudelle, että uuden ja oudon välityksellä Jumala kertoo meille itsellemme jotakin tärkeää ja meitä itseämme muokkaavaa.

Lähetystyö ei siis ole yksisuuntaista valmiiden vastausten viemistä. Se on kaksisuuntaista vuorovaikutusta, jossa lähetetty löytääkin itsensä myös vastaanottajan paikalta, antaja saajan roolista ja opettaja oppilaan penkiltä. Eikö niin, että täällä länsimaissa kristilliset kirkot kaipaavat sitä raikkautta ja intoa, joka niin monessa perinteisten lähetyskenttien kirkoissa vaikuttaa? Eikö meille teekin hyvää huomata, miten rohkeasti ja iloisesti kristityt vaikkapa Afrikassa ja Aasiassa todistavat ylösnousseesta Herrastamme?

Avoimuus uudelle, valmius muutokseen ja vastavuoroisuus ovat mitä tärkeimpiä seikkoja, kun ajattelemme kirkon mission uskottavuutta. Jeesuksen ensimmäiset seuraajatkin joutuivat miettimään, miten sanansa asettelisivat, miten toimisivat ja miten suhtautuisivat kaikkeen siihen, minkä he uusissa oloissa kohtasivat. Uskottavuuden rakentamisen takia onkin välttämätöntä oppia tuntemaan mahdollisimman hyvin se konteksti, jossa kirkon missio tapahtuu.

Uskottavuuden näkökulmasta on vielä yksi asia, joka on tarpeen ottaa esille. Kirkon mission uskottavuus rakentuu ennen kaikkea luottamukselle siihen, että Jumala tekee työnsä Pyhässä Hengessään. Me emme kristittyinä saa aikaan uskoa emmekä me pysty vakuuttamaan Raamatussa ilmoitetusta Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan. Ne saa aikaan vain Pyhä Henki. Juuri tässä omassa työssään Jumala tarvitsee meitä ihmisiä, Jeesuksen seuraajia, joiden on määrä yhä uudestaan lähteä ja todistaa ylösnousseesta Jeesuksesta Kristuksesta.

Tästä Jeesuksen työstä meissä ja meidän kauttamme, tästä kirkon missiosta kertoo se Herramme lupaus, jolla puheeni aloitin: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20)

Hyvä juhlaväki. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon puolesta onnittelen 100 vuottaan juhlivaa Suomen Lähetysneuvostoa ja toivotan kaikkeen tulevaan Jumalan runsasta siunausta. Samalla tuon juhlaamme Suomen Ekumeenisen Neuvoston onnittelut ja siunauksen toivotuksen.