JOULUAATON SAARNA 24.12.2024 – Turun tuomiokirkko 

Luuk. 2:1–14  

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
    Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
    Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
      - Jumalan on kunnia korkeuksissa,
      maan päällä rauha
      ihmisillä, joita hän rakastaa. 

*** 

Olin varmaankin 13 – tai 14-vuotias, kun suorastaan järkytyin jouluna. Syy ei ollut sen kummempi kuin että maassa ei ollut yhtään lunta. Taivaalta satoi vesitihkua ja kaikki näytti keskellä päivääkin harmaalta ja kostealta. Olinhan tottunut siihen, että jouluna on lunta maassa ja vähintään pieni pakkanen suojeli sitä sulamasta pois. Joulun tuntua en saavuttanut enää samalla tavalla kuin aikaisempina vuosina. 

Siihen, että joulu ei enää tuntunut samalta kuin varhaisempina lapsuuden vuosina, oli varmasti muukin syy kuin se, että maa pysyi lumettomana. Olin epäilemättä vain tullut siihen pisteeseen kasvussani, jossa lapsuuden jouluihin liittynyt salaperäisyyden ja ihmeellisyyden tunnelma oli jäänyt taakse. Lapsuuden joulun tunnelmiin voin palata enää muistoissani. Nuoruuden ja aikuisuuden jouluissa toki on tunnelmansa näissäkin, mutta ei enää aivan samanlaisena kuin aiemmin. 

Oikeastaan noista nuoruuden ajoista lähtien olen pohdiskellut, miksi joulun tunnelman saavuttaminen on niin tärkeää. Millaiset asiat vaikuttavat siihen, että oikeaksi ajateltu joulun tunnelma syntyy? Joululaulut ja muu aiheeseen kuuluva musiikki on oleellista. Samoin kynttilöillä ja muilla jouluvaloilla luodaan tunnelmallisuutta koteihin. Keittiöstä kantautuvat jouluruokien tuoksut, ja jouluiset koristeet antavat oman lisänsä. Joulukuusi on monille ehdoton välttämättömyys, jonka koristelu voi olla jopa yksi ajanviete. Monet jo korkeampaan ikään ehtineet ovat todenneet, että lasten ilon ja jännityksen näkeminen on paras joulutunnelman tuoja. 

Toisinaan voi käydä niinkin, että vaikka kuinka tekee huolellisia valmisteluja, itse ei oikein pääse virittäytymään tunnelmaan. Syitä siihen voi olla monia, koska elämäntilanteet vaihtelevat. Vuosi on niin pitkä aika, että sen varrella moni asia on voinut muuttua aivan toisenlaiseksi. Joulua vietetään nyt kenties uudella paikkakunnalla tai lähellä ei enää ole niitä ihmisiä, joiden kanssa juhlaa vietettiin vuosi sitten. Elämän muutosten vuoksi joulujuhlaan astutaan erilaisissa tunnelmissa. Toisaalta voi käydä niinkin, että jokin iloinen tapahtuma omassa lähipiirissä, vaikkapa lapsen syntymä, auttaa tavoittamaan joulun tunnelmaa uudella tavalla. 

Ihmisen tunne-elämä on kiinnostava. Tunteet paljastavat yleensäkin meille sen, mitä pidämme tärkeänä, miten tulkitsemme erilaisia asioita, mikä huolettaa ja mikä tekee mielen kevyeksi. Tunteet vaikuttavat elävän omaa elämäänsä, eivätkä ne juuri piittaa, vaikka kuinka yrittäisimme niitä käskeä, kannustaa tai vaimentaa. Tunteet kuuluvat jokaisen henkilökohtaiseen elämään, tunnelma liittyy puolestaan johonkin ulkopuolellamme olevaan tilaan tai tapahtumaan. Meidän tunteemme vaikuttavat tunnelmaan esimerkiksi kotipiirissä, ja vastaavasti tunnelma vaikuttaa tunteisiimme.  

Toivon, että tässä jouluaaton hartaudessa täällä tuomiokirkossa tunnelma on sellainen, että se herättää myönteisiä tunteita. Itse asiassa voisi väittää, että joulun sanoman tarkoituksena onkin juuri tulkita ja sanoittaa tunteitamme. Äsken lukemassani jouluevankeliumissa kerrotaan Joosefin ja Marian matkasta Betlehemiin. Evankelista Luukkaan tyyli on raportoiva, itse asiassa aika kuiva. Hän vain toteaa, että Maria ja Joosef joutuivat lähtemään matkalle keisari Augustuksen verotukseen liittyvien ratkaisujen takia, että Maria oli raskaana, ja että perillä Betlehemissä Maria synnytti ja joutui käyttämään eläinten syöttökaukaloa lapsensa vuoteena, koska majatalo oli jo täynnä matkalaisia. 

Luukkaan raportti ei kuluta sanoja tapahtumien yksityiskohtien kuvailemiseen. Lyhyesti ja napakasti kerrotaan tapahtumien kulku. Emme kuule vihjaustakaan siitä, millaisissa tunnelmissa Maria ja Joosef matkaa tekivät ja pääsivät perille. Olivatko he väsyneitä? Oliko heidän mielessään epävarmuutta tulevasta, huolta synnyttämisen sujumisesta tai paluumatkalle pääsemisestä? Miltä heistä tuntui, kun majapaikan ilmoitettiin olevan jo täynnä? Mitä Maria ja Joosef tunsivat, kun lapsi viimein syntyi? Näistä asioista emme kuule halaistua sanaa. Jouluevankeliumin keskushenkilöiden tunne-elämä yhdessä maailman tunnetuimmassa kertomuksessa jäävät vaille tarkempaa kuvailua. 

Jouluevankeliumi ei kuitenkaan ole täysin tunteeton. Se kertoo kahdesta tunteesta, pelosta ja ilosta. Nämä tunteet eivät tule esille Mariassa ja Joosefissa, vaan jouluevankeliumin yötyöläisissä, paimenissa, joiden kerrotaan vartioineen laumaansa. Jouluevankeliumin tunteet ovat paimenten, Jeesuksen syntymän ulkopuolisten todistajien tunteita.  

”Yhtäkkiä paimenten edessä seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet.” Yhtäkkinen kirkkaus keskellä pimeintä yötä pelästyttää kenet tahansa, varsinkin, jos enkelhahmo alkaa puhua. Tapahtuma oli niin poikkeuksellinen ja ainutlaatuinen, että jo pelkkä epätietoisuus tämän järkeen sopimattoman ilmiön luonteesta sai pelkäämään. Paimenet kuulivat kuitenkin rohkaisevan kehotuksen: ”Älkää pelätkö”. Enkeli jatkoi: ”Minä ilmoitan teille suuren ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” 

Pelko on ihmisen tunteista vaikeimpia. Pelko varautuu siihen, että jotakin ikävää ja pahaa tapahtuu. Pelolla on toki myönteinenkin merkitys, kun se auttaa varautumaan epämiellyttäviä vaihtoehtoja kohtaan. Liian usein pelko kuitenkin on tarpeetonta. Se tekee nykyhetken ahdistavaksi ja tulevaisuuden synkäksi. Se vaatii itsepintaisesti huomiota ja värittää kaikkea, mikä elämään kuuluu.  

Joulun sanoma Jumalasta, joka syntyi tavallisten ihmisten keskelle tavallisena ihmisenä, sisältää yhä uudestaan rohkaisun: ”Älkää pelätkö!”  Jumala on kanssanne. Vapahtaja Kristus kulkee rinnallanne. Hän tuntee ja tietää, mitä teille kuuluu, mitä kaipaatte, mistä unelmoitte, ja kuinka kipeästi tarvitsette rauhaa, sellaista rauhaa, joka ei lannistu, vaikka pelko kolkuttelisikin mielen reunoilla. 

Jumalan läsnäolossa tavallisen elämän, sen tunteiden, haasteiden ja vaatimusten keskellä, on myös syy siihen, miksi joulun sanomaa nimitetään ilouutiseksi. Jos kerran Jumala on läsnä ihmisen elämässä ja jos hän haluaa rakkaudellaan rohkaista ja kannustaa meitä, eiköhän siinä ole melkoinen ilonaihe. Kyse on enemmästä kuin elämänasenteesta. Kyse on luottamuksesta, luottamuksesta ennen kaikkea siihen, että minun elämäni, sinun elämäsi ja koko todellisuuden olemassaolon perustana on Jumalan rakkaus. Se pysyy samana silloinkin, kun tunteemme ja tunnelmamme vaihtelevat ja saavat mielen hämmentymään. Kuuntele siis, mitä enkelit julistavat: 

     ” - Jumalan on kunnia korkeuksissa,
      maan päällä rauha
      ihmisillä, joita hän rakastaa.”