Vanhuuden arvo

Iän karttuessa pysähtyy yhä useammin miettimään, miltä vanheneminen tuntuu. Elämän rajallisuus hahmottuu nyt toisella tavalla kuin vaikkapa silloin, kun oli juuri tullut isäksi. Vaikka fysiikka toimii ja henkinen vireys on kohdallaan, luopumisen prosessi on alkanut.

Kuvittelen edessäni odottavaa tulevaisuutta. Miten elämäni muuttuu, jos menetän liikuntakykyni tai jos näköni ja kuuloni heikkenevät? Millaista on tuntea jatkuvaa kolotusta tai kipua, ja miten se vaikuttaa mieleeni ja ajatteluuni? Entä kun tajuan, että en enää selviä kotiloloissa edes lähimpieni tukemana? Miltä maailma näyttää, jos muistin katoaminen vie outoihin maisemiin?

Itseään voi toki lohduttaa sillä, ettei tuo ole vielä ajankohtaista ja huominen pitää huolen itsestään. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet. Silti vanhenemisen merkitys on viisasta pitää mielessä. Se auttaa muistamaan, että mikä itsellä on vasta edessä, on monelle mitä ajankohtaisin asia.

Vanhustenhoidon tilanteesta on viime vuosina keskusteltu paljon. On tunnistettu epäkohtia ja etsitty parannuskeinoja. Korona-pandemia on nostanut puheeksi eristyksessä elävien vanhusten tilanteen. Riskiryhmän suojeleminen tautitartunnalta on vastuullista ja ihmisarvoa kunnioittavaa. Hyvä tarkoitus voi kuitenkin kääntyä itseään vastaan, jos eristäminen katkaisee ennestäänkin vähäiset yhteydet ulkomaailmaan.

Hoitolaitoksissa on etsitty ratkaisuja, joilla otetaan huomioon sekä tartuntavaara että tarpeelliset ihmiskontaktit. Tätä tulee määrätietoisesti jatkaa. Omaisten tapaamisen mahdollistavat järjestelyt eivät ole tärkeitä pelkästään vanhuksen hyvinvoinnin kannalta. Perheyhteydellä on merkitystä myös omaisille.

Kaikki elämä on yhtä lailla ainutlaatuista ja arvokasta. Ei kuitenkaan riitä, että vanhustenhoidossa puhutaan ihmisarvosta, ellei yhteiskuntamme osaa arvostaa vanhuutta elämänvaiheena. Tarvitsemme silmää vanhuuden kauneudelle, sen kyvylle ylläpitää viisautta ja ohjata kiitollisuuteen. Tämän tajuaminen on meille yhteisönä sitä tärkeämpää, mitä hauraammalta ja rujommalta ikääntyvän elämä näyttää ja tuntuu.

En voi vielä tietää, miltä vanhuus tuntuu. Uskon, että haluan silloinkin säilyttää kyvyn odottaa joka päivältä jotakin hyvää, olkoon se valmis lounas, television iltauutiset, kivuton hetki tai rauhallinen yöuni. Haluan olla kiitollinen hoivasta ja huolenpidosta. Siitä olen erityisen vakuuttunut, että haluan nähdä lähelläni rakkaitteni kasvot, kuulla heidän äänensä ja kokea, että olen edelleen mukana heidän elämässään niin kuin he ovat minun elämässäni.