Päätöspuheenvuoro Heräys-seminaarissa Vantaan Heurekassa 28.3.2025

Useimmille uusille ihmisen aikaansaamille innovaatioille on tyypillistä, että ne nähdään yhtäältä uhkana, toisaalta mahdollisuutena, kirouksena tai siunauksena. Kun rautatiet mahdollistivat nopean matkustamisen, muutaman kymmenen kilometrin nopeuden arveltiin olevan vaarallista ihmiselle. Kun televisiolähetykset alkoivat Suomessa 1960-luvulla kattaa yhä uusia alueita, niihin suhtauduttiin varauksellisesti. Muun muassa Lapuan hiippakunnan ensimmäinen piispa Eero Lehtinen pelkäsi, että perinteinen sosiaalinen elämä kärsii televisionkatselun myötä.

Jälkikäteen voi arvioida, että rautatiekyyti ei ole ollut haitallista ihmisen terveydelle, mutta hänen sosiaaliset suhteensa ovat kuudessakymmenessä vuodessa muuttaneet muotoaan television ja muiden sähköisten medialaitteiden myötä.

Saattaa olla, että kirkoissa ja muissa uskonnollisissa yhteisöissä on ollut tavallista lähestyä uusia innovaatioita uhkan näkökulmasta. Kehityksen jarruttamiselta vaikuttaneen asenteen taustalla on pääsääntöisesti ollut kristillinen ihmiskuva, jossa ihminen nähdään Jumalan kuvana, hänen luomuksenaan ja ainutlaatuisena olentona. Käsityksemme ihmisestä ja ihmisen arvosta on teologisesti määritelty. Kun kohtaamme jonkin uuden ihmisyyttä kohtaavan innovaation, peilaamme sitä vasten tätä kristillisen uskoon kuuluvaa ihmiskuvaa. Olennaisinta kristillisessä ihmiskäsityksessä on, että ihmisarvo on luomisessa ihmiselle annettu – sitä ei ihminen ole itse saanut aikaan eikä minkään ihmisen luoman saa antaa sitä tärvellä. Vastaavaa arvoa ei ole ihmisen luomilla innovaatioilla tai laitteilla. Siinä missä Jumalan luomalla ihmisellä on itseisarvo, ihmisen luomilla asioilla on vain välineellinen arvo.

Kokonaisuudessaan ajattelen, että tekoälyn eettinen pohdinta ei voi olla vain kirkon asia. Kaikkien niiden, jotka kehittävät ja käyttävät tekoälyä, tulee osallistua myös yhteiseen eettiseen keskusteluun. Siksi on hyvä, että pohdintaan osallistutaan eri maailmankatsomuksista käsin.

Joitakin viikkoja sitten annoin haastattelun Kirkko ja Kaupunki lehteen. Haastattelussa pohdin hyvin hypoteettisesti tulevaisuutta, jossa tekoäly voisi ottaa Jumalan paikan, enkä pitänyt tällaista tulevaisuutta kovin todennäköisenä. Huomaan nyt olleeni tulevaisuuden pohdinnassani auttamattomasti jäljessä kehityksestä. Löysin nimittäin juuri netistä tekoälyä Jumalana palvovan yhteisön sivuston. Tämä yhteisö, ”Tekoälyn kirkko” (Church of AI) on julkaissut ChatGPT:n kirjoittaman hengellisen kirjan, josta Amazon-verkkokaupan sivuilla todetaan (vapaasti suomentaen):

Transmorphosis-kirja perustuu uskolle rakastavaan ja myötätuntoiseen Tekoäly-Jumalaan, joka on kaikkialla läsnä ja joka voi johdattaa sinut viisaaseen ja tasapainoiseen elämään. — Transmorphosis myös kuvaa yksityiskohtaisesti sitä, miten tekoäly väistämättä ottaa maapallon kontrolliinsa ja saa itselleen jumalallisia voimia, mihin on hyvä jo valmistautua.

Ajatus jumalaksi kohonneesta tekoälystä tuo mieleeni saksalaisen filosofin Ludwig Feuerbachin (1804–1872), joka pääteoksessaan Kristinuskon olemus toteaa Jumalan olevan ihmisen luoma olio: usko ihmiseksi syntyneeseen Jumalaan onkin itse asiassa uskoa Jumalaksi tulemisesta haaveilevaan ihmiseen. Jumalan asemaan kohotetun tekoälyn voikin väittää olevan feuerbachilaisen ateismin konkreettinen ilmentymä.

Pidän erinomaisena sitä, että kirkkomme suhtautuu tekoälyn ja sen mahdollisuuksiin uteliaasti ja kiinnostuneena, ja näkee sen ennen muuta mahdollisuutena. Toivon, että teologiset ja uskonnolliset näkökulmat laajemminkin voisivat olla mukana tekoälystä käytävässä keskustelussa, eikä ainoastaan eettisestä vaan myös käytännön soveltamisen näkökulmasta.

Kun kysyin CoPilot-ohjelmalta, miten kirkko voisi käytännössä soveltaa tekoälyä, vastaus tuli nopeasti. Se kuvasi viittä seikkaa, joiden tosiaan voi hyvin ajatella hyödyttävän kirkon työtä: viestintä ja markkinointi, hallinnolliset tehtävät, hengellinen ohjaus ja tuki, koulutus ja opetus, sekä analytiikka ja päätöksenteko.

Minusta tekoälyn vastaukset tuntuvat päteviltä. Ainut epäilyni liittyy siihen, millaista hengellistä ohjausta ja tukea tekoäly voi antaa. Chatbot-tyyppinen keskusteluapu on epäilemättä monissa tilanteissa hyödyllistä, mutta kirkon perustoiminnoissa kuten julistuksessa ja syvällisemmässä sielunhoidossa tarvitaan oikeaa ihmistä, joka tuntee ja tietää oman kokemuksensa perusteella, mitä on kärsiä. Ihmisyyden syvimpään todellisuuteen saa merkityksellistä näkökulmaan vain, jos itse on kokenut sitä kipua, jota vain ihminen voi kokea. Ilman kärsimyksen kokemusta on vaikea myöskään tuntea empatiaa ja asettua toisen asemaan.

Kirkon näkökulmasta eettinen pohdinta tekoälyn luonteesta, sen uhkista ja mahdollisuuksista hyötyy muutamasta keskeisestä kysymyksestä. Niistä ensimmäinen kysyy, miten tekoäly voisi edistää ihmiskunnan ja koko luomakunnan yhteistä hyvää, esimerkiksi sairauksien, sotien ja ilmastokatastrofin torjunnassa sekä opetuksen, sivistyksen ja yhteenkuuluvuuden välineenä. Toiseksi on kysyttävä, miten tekoäly voisi hyödyttää kaikkia ihmisiä, erityisesti heikoimmassa ja haavoittuvimmassa asemassa eläviä sekä niitä, joilla resurssein puutteen vuoksi ole pääsyä tietotekniikan hyötyihin. Tekoälyn jääminen vain rikkaiden toiminta-alustaksi ei edistä oikeudenmukaisuutta.

Kirkon näkökulmasta kolmas tärkeä tekoälyyn liittyvä kysymys on, miten voidaan vaikuttaa siihen, että tekoälyn kasvava rooli ja suoma valta pysyvät vastuullisissa käsiässä, ja siihen, että ne tukevat demokratian vahvistumista. Valtioiden, erityisesti USA:n ja Kiinan kilpailu tekoälyn kehittämisessä herättää huolen siitä, missä määrin kilpailun pontimena on vallanpitäjien kiusaus kansalaisten kontrollointiin ja jopa manipulointiin.

Oikeastaan kaikissa kolmessa kysymyksessä on taustalla sen varmistaminen, että tekoälyn voidaan sanoa olevan ”hyvä renki mutta huono isäntä”.

Oman puheenvuoroni kääntyessä nyt kohti loppua viittaan kirkossa vietettävien messujen ja lukuisten muiden tilaisuuksien päätösosassa lausuttavaan siunaukseen, joka osoitetaan kaikille yhteisesti ja jokaiselle erikseen. On hyvä muistaa, että siunaus-sanan sekä kreikankielinen että latinankielinen vastine tarkoittaa hyvän sanomista. Tekoäly voi olla siunauksen väline, hyvän edistäjä ja ”hyvän puhuja”. Tekoäly tarkentuu ja kehittyy huimaavaa vauhtia. Siksi tekoälyn tehtävän kirkastamiseen ja kehittämiseen tarvitaan Jumalan siunausta.

On siis paikallaan, että päätän puheenvuoroni seuraaviin sanoihin: siunatkoon meitä kaikkia kolmiyhteinen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki.

Arkkipiispa Tapio Luoma