Arkkipiispan puheenvuoro itsenäisyyspäivänä 2024

Yhteenkuuluvuuden tunne eli kokemus siitä, että on osa jotain itselleen merkityksellistä joukkoa, on tärkeää jokaiselle ihmiselle. Itsenäisyyspäivänä juhlistamme itsenäistä Suomea ja sitä, että saamme asua tässä maassa. Kansallinen identiteetti on merkittävä osa ihmisen minuutta. On arvokasta, että voimme tuntea olevamme nimenomaan suomalaisia. Se auttaa meitä jäsentämään maailmaa ja hahmottamaan paikkamme maailmanlaajassa ihmisyhteisössä. Kokemus suomalaisuudesta on asia, joka yhdistää meitä Suomessa asuvia toisiimme.  

Identiteettiä rakentava taju omasta maasta ja kansalaisuudesta ei vielä itsessään ole pulmallista. Ongelmallista on sellainen nationalismi, joka kääntää kansalaisten huomion ylikorostuneesti sisäänpäin. Tällainen nationalismi piirtää kuvitteellisia rajoja ihmisten välille ja houkuttelee ajamaan ensisijaisesti oman maan ja oman kansan etua. Edes omaa etua ei kuitenkaan ole mahdollista saavuttaa vain sisäänpäin kääntymällä. Pienetkin yksityiskohdat vaikuttavat suurempaan kokonaisuuteen ja ovat riippuvaisia siitä. Yksittäisen valtion ratkaisut vaikuttavat siihen, millaiset suhteet sillä on toisiin valtioihin.  

Pulmallinen nationalismi katsoo tulevaisuuden sijasta menneisyyteen, usein kadonneeksi ajateltuun aikaan, jota välttämättä ei koskaan ole ollut edes olemassa. Se ylläpitää nostalgista mielikuvaa maan ja kansan suuruudesta ja kunniasta. Se pyrkii usein myös tekemään maailmasta vähemmän monimutkaisen ja helpommin hallittavan rakentamalla ja valvomalla ehdottomia rajoja. 

Den problematiska nationalismen ser bakåt i stället för framåt i tiden – och ofta mot en svunnen tid som aldrig ens existerat. Den har en romantisk uppfattning om en tid som representerar nationens förlorade storhet och ära. Ofta finns här också en vilja att skapa en värld som är mera okomplicerad och lättare att kontrollera, där gränserna mellan folken är absoluta och övervakas noggrant.  

Millaista tajua suomalaisuudesta ja kansalaisuudesta oma aikamme tarvitsee? En voi olla ajattelematta kolmea suomalaisuuteen liitettyä arvoa, joiden on ymmärretty nousevan kristillisestä mielenmaisemasta: koti, uskonto ja isänmaa. Monille meistä nämä sanat – koti, uskonto, isänmaa – ilmentävät itselle merkityksellistä kansallistunnetta. Samalla näihin sanoihin liittyy sellaisia nationalistisia kaikuja, että niiden lausumista samassa yhteydessä on alettu vierastaa.  

Jos tarkastelemme jokaista käsitettä erikseen, ohi perinteisten mielikuvien, voimme ehkä saada paremman käsityksen siitä, miten tukea rakentavaa, myönteistä kansallisuusajattelua. 

Hyvä koti tarjoaa turvan siinä asuville. Kotona opitaan elämän perusasioita kuten toisten huomioon ottamista. Hyvän kodin piirteisiin kuuluu vieraanvaraisuus. Se ei näe kodin ulkopuolisen maailman ihmisiä ensisijaisesti uhkana vaan naapureina, kylänväkenä ja lopulta lajitovereina, joita kuunnellaan, joiden kanssa mietitään yhteisiä asioita ja joita hädän tullen autetaan. Naapuriapu ja talkoohenki ovat ilmentymiä kodin vieraanvaraisuudesta.  

Myös uskonto tuo turvaa. Toisin kuin joskus saatetaan ajatella, uskonnolle ominainen turvallisuudentunne ei perustu muuttumattomuuteen. Pikemminkin kristillisen uskon maailmaa ja ihmistä alati muuttava voima on siinä turvallisuudessa, jonka luottamus Jumalaan ja ylösnousseeseen Kristukseen tuo. Kristillinen usko on eteenpäin katsovaa ja vieraanvaraista uskoa. Se muistuttaa, että jokainen ihminen, olkoon hän sitten tutumpi tai vieraampi, on Jumalan kuva ja hänen rakkautensa kohde. 

Isänmaan käsite muistuttaa meitä siitä, että nyt nauttimamme hyvä ei ole vain meidän sukupolvemme aikaansaannosta vaan myös aiemmilta sukupolvilta lahjaksi saatua. Menneisyyteen ei ole paluuta, mutta tulevaisuutemme edellytykset luotiin jo ennen meitä. Kotimaa on turvallinen paikka etsiä ja oppia uutta. Omaa kotimaataan arvostava ihminen muistaa isiensä ja äitiensä työtä ja saavutuksia, mutta tekee sen halveksimatta muita, jotka hekin toivovat lastensa parasta. 

Eristäytyminen, kauna, viholliskuvat ja oman erinomaisuuden korostaminen muiden ihmisten, kansanryhmien tai kansakuntien kustannuksella ei lopulta rakenna kodin, uskonnon ja isänmaan hyvinvointia.  Niin koti, uskonto kuin isänmaakin on tarkoitettu vuorovaikutukseen muiden kotien, uskontojen ja isänmaiden kanssa. Tällaista tajua suomalaisuudesta ja Suomesta tarvitaan nyt. 

Puhe perustuu vuoden 2019 kirkolliskokouksen avauspuheeseen (Koti, uskonto ja isänmaa | Turun ja Suomen Arkkipiispa)