Arkkipiispanistuimen historia

Kristinusko saapui Suomeen vähitellen ensimmäisen vuosituhannen taitteessa lännestä ja idästä. Suomi tuli liitetyksi läntiseen kristikuntaan, kun piispa Henrik saapui noin 1155 järjestämään täällä jo virinnyttä kirkollista elämää. Marttyyrikuoleman kärsinyt piispa Henrik haudattiin Nousiaisiin, Suomen lähetyshiippakunnan ensimmäiseen keskukseen.

Paavin kirje vuodelta 1259 puhuu ensimmäistä kertaa Turun piispasta (episcopus Aboensis). Aikaisempia piispoja kutsuttiin Suomen piispoiksi.

Suomen lähetyshiippakunta ja sittemmin Turun ja Viipurin (vuodesta 1723 Porvoon) hiippakunnat kuuluivat vuonna 1164 perustetun Upsalan arkkipiispanistuimen yhteyteen Ruotsin vallan päättymiseen 1809 asti.

Ruotsissa piispan virka säilyi uskonpuhdistuksen jälkeen (Laurentius Petrin kirkkojärjestys 1571). Upsalan piispa säilytti arkkipiispan nimen. Arkkipiispa oli ensimmäinen piispojen joukossa, primus inter pares. Hän johti puhetta valtiopäivien pappissäädyssä ja kirkkoa edustavissa kokouksissa.

Aleksanteri I vahvisti Porvoon valtiopäivillä 1809 luterilaisen opin ja takasi kirkon piispallisen järjestyksen. Uskonpuhdistuksen 300-vuotisjuhlassa 1817 Turun piispa korotettiin arkkipiispan arvoon, Turun ja Suomen arkkipiispaksi.

Luterilaisista kirkoista arkkipiispan virka on Ruotsin ja Suomen lisäksi Viron ja Latvian luterilaisissa kirkoissa sekä Venäjällä toimivassa saksalaisperäisessä luterilaisessa kirkossa.

Arkkipiispa Tapio Luoma on 55. Turun piispa ja viidestoista Turun ja Suomen arkkipiispa.